torstai, 24. syyskuu 2015

Sortaako myös Suomen Puolustusvoimat sotalapsia?

Yle uutisoi syyrialaisesta sotalapsesta, joka on kohdannut syrjintää Suomessa jo viikon maassa asuttuaan. 

http://yle.fi/uutiset/syyrialainen_sami_haaveilee_suomen_armeijasta_aion_hakea_sinne_aina_uudelleen_kunnes_he_hyvaksyvat_minut/8325083

Kyseisen sotalapsen suuri unelma on suorittaa asepalvelus Suomessa. Kuitenkin Suomen Puolustusvoimat ovat näyttäneet tässäkin asiassa rasistisuutensa ja evänneet suomenkieltä osaamattoman sotalapsen pääsyn armeijaan. Tässä kohtaa on meidän kaikkien kuitenkin syytä muistaa että Suomeen saapuneet sotalapset ovat joutuneet kärsimään sotaa ja vainoa kotimaassaan ja lukuisten vaarallisten vaiheiden jälkeen ovat päässeet Pohjolaan turvaan. On siis melko kohtuutonta evätä pääsy asepalvelukseen jonkin mitättömän muotoseikan (kielen osaaminen) vuoksi.

Onneksi uutisesta löytyy myös pieni ilonpilkahdus kaiken kurjuuden ja hädän keskellä:

"– Yksi muslimi kannatti hyvin avoimesti Isisiä ja paasasi ystävälleni Helvetistä. Silloin suurin osa ihmisistä nauroi hänelle, jopa muut muslimit, kertoo juuri lukiosta valmistunut Sami."

Nauru pidentää ikää, sanovat.

Sotalapset-blogi toivoo että kyseessä on kuitenkin vain yksittäistapaus ja jatkossa myös Suomen Puolustusvoimat avaavat ovensa ja tarjoavat laadukasta koulutusta sotalapsillekin.

torstai, 24. syyskuu 2015

Sotalapset jätetty ilman tupakkaa ja lähes heitteille Kouvolassa

Kouvola on kieltämättä hieman harmaa ja synkkä kaupunki mutta Sotalapset-blogi ei osannut edes kuvitella minkäkaltaista rasismia ja vääryyttä paikkakunnalta löytyy.

Yle kertoo:

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_kiertavat_ovilla_kerjaamassa_rahaa_ruokaa_ja_tupakkaa__asukkaat_raivostuivat/8325440

Uutiseen on haastateltu Kouvolan Keltakankaan hätämajoitusyksikön johtajaa Satu Kurria joka toteaa että: "Moni on ollut ilman rahaa, mutta ei ilman ruokaa. Tupakka on se suurin ongelma."

Suomalaisia ei suotta syytetä rasisteiksi, mikäli pitkän ja vaarallisen pakomatkan tehneelle sotalapselle ei edes tupakkia löydy. 

Sotalapset-blogi toivoo että kyseessä on pelkästään yksittäistapauksia ja että kouvolalaiset nyt näkisivät sotalasten kovan hädän ja tulisivat asiassa edes hieman vastaan.

torstai, 24. syyskuu 2015

Sotalapset väärentäjien uhreina

Ylen Uutisten artikkelin mukaan sotalapset joutuvat myös väärentäjien kiusanteon kohteeksi:

http://yle.fi/uutiset/tullissa_paljastui_laaja_vaarennettyjen_henkilopaperien_postitus_turvapaikanhakijoille/8330376

Artikkelissa kerrotaan että "Joka neljännessä maahan saapuneessa henkilöasiakirjassa on ollut väärennökseen viittaavia tekijöitä, sanoo rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen Rajavartiolaitokselta." 

Kuten kaikki tiedämme, Suomeen saapuneet sotalapset ovat kokeneet sodan kauhut ja selvinneet hengenvaarallisesta pakomatkasta Euroopan halki. Lopulta kun turvaan on päästy, jotkut tahot näköjään vielä pyrkivät sotkemaan sotalasten elämää uudessa kotimaassa lähettämällä oikeiden henkilöpapereiden sijaan väärennöksiä.

Sotalapset-blogi toivoo että kyse on harmillisista yksittäistapauksista eikä mistään järjestäytyneestä toiminnasta.

torstai, 24. syyskuu 2015

Sotalapsen kova kohtalo Mänttä-Vilppulassa

KMV-lehti kertoo artikkelissaan

http://www.kmvlehti.fi/Uutiset/1194999394873/artikkeli/ulkomaalaistaustainen+pahoinpiteli+jarjestysmiehen+mantassa.html

kuinka kovia kokenut ja ilmeisen hengenvaarallisen ja raskaan matkan Euroopan tehnyt sotalapsi on joutunut suuren vääryyden ja kohteeksi Mänttä-Vilppulassa. Sotalapsen pääsy paikalliseen ravitsemusliikkeeseen on evätty päihtymystilaan vedoten. 

Sotalapset-blogi toivoo että kyseessä on vain yksittäistapaus ja Mänttä-Vilppula onnistuu jatkossa ottamaan vainoa paenneet sotalapset avoimemmin vastaan.